Kansallispuistot tutuiksi eteläisellä Pohjanmaalla
2x4 - Kaksi kansallispuistoa - Neljä retkeä
Lauhanvuori ja Kauhaneva-Pohjankangas
Neljä elämyksellistä retkeä eteläisen Pohjanmaan ja pohjoisen Satakunnan rajamailla sijaitseviin kansallispuistoihin.
Kansallispuistot ovat suomalaista luontoa parhaimmillaan. Lauhanvuori ja Kauhaneva-Pohjankangas tarjoavat hienoja maisemia, kiehtovia yksityiskohtia ja mielenkiintoista luontoa, joka osaa yllättää kokeneenkin luonnossa liikkujan. Luonnon tapahtumat avautuvat parhaiten niiden keskellä. Kansallispuistojen maisemiin mahtuu lisäksi paljon historiaa ja kiehtovia tarinoita. Kohteilla on myös uusia reittejä ja retkeilijää palvelevia rakenteita, joten uutta nähtävää riittää kaikille.
Neljän retken kokonaisuus avaa monipuolisen näkymän kansallispuistoihin ja niiden erilaisiin elementteihin. Kauhanevalla tutustutaan suoluontoon ja sitä ympäröivään harjuun, keskiaikaiseen Kyrönkankaan kesätiehen sekä Katikankanjonin salaisuuksiin. Lauhanvuorella retket vievät geologisten erikoisuuksien, lähteikköjen sekä soiden ja kankaiden sokkeloihin erilaisten metsissä kulkijoiden jalanjäljissä.
Neljä retkeä kansallispuistoihin sopii hyvin työpaikan yhteishengen kohottamiseen. Se kannustaa liikkumaan ja auttaa löytämään luonnon hyvää tekevät vaikutukset. Luonnossa kunto kohenee huomaamatta. Myös ajatukset kulkevat luonnossa liukkaasti, joten retkisarjaa voi käyttää esimerkiksi ideointiin tai oman toiminnan kehittämiseen.
Neljä retkeä voidaan ajoittaa tiiviiseen tahtiin esimerkiksi neljälle peräkkäiselle viikolle. Vuodenaikojen kierto tarjoaa hienon mahdollisuuden tehdä yksi retki kutakin vuodenaikaa kohden ajankohdan hienoimpiin maisemiin.
Kansallispuistoihin voidaan tutustua pysähdellen ja kaikin aistein nauttien, leppoisasti luontoon tutustuen tai aktiivisesti liikkuen kevyttä hikeä pelkäämättä. Tyyli valitaan ryhmän kiinnostuksen ja tavoitteiden mukaan - jokaiselle ryhmälle sovittaen.
Yhden retken kesto on noin 3-4 tuntia. Retki sisältää muutaman kilometrin patikoinnin (tyyli ja vaativuus ryhmän toiveen mukaan) ja opastuksen. Retkeen sisältyy tauko nuotiopaikalla, jossa nautitaan retken paikkaan tai ajankohtaan liittyvä makumaistiainen. Kokonaisuus sisältää kansallispuistojen ja niiden tarjoamien mahdollisuuksien monipuolisen esittelyn. Kuljetuksen kansallispuistoon ryhmä järjestää itse.
Hinta: 1500 e/ryhmä (sis. alv 24 %)
Hinta sisältää yhteensä neljä elämyksellistä opastettua retkeä Lauhanvuoren ja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoihin.
Ryhmän suositeltava koko on korkeintaan 20 henkilöä.
Retket voidaan toteuttaa ympäri vuoden luonnon olosuhteiden mukaisessa muodossa.
Hinta sisältää Metsähallituksen tilausryhmiltä perimän kansallispuiston käyttömaksun 1,70 e/hlö/retki.
Lisämaksusta retken yhteyteen voi tilata esimerkiksi:
- Eväsreput (kahvi, täytetty sämpylä, juoma, 10 e/hlö)
- Nokipannukahvit nisulla ja sämpylällä (10 e/hlö)
- Monipuolisempi tarjoilu nuotiolla
- Lumikengät ja käytön opastus talviretkellä (15 e/hlö)
- Sauna Lauhansarvessa (sähkö/puu/savusauna)
- Monipuoliset ruokailut Lauhansarvessa
Yhden päivän kierros kahteen kansallispuistoon tai yksittäiset opastetut retket ovat ratkaisu, mikäli haluat tutustua kevyemmin
Lauhanvuoren tai Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoihin.
|
| Retket
| Retkikohteet
| Blogi
|
Taikapolku vie luontoon
Lauhanvuorelle patikoimaan
Kauhanevan luonto yllättää
Kesäyön huumaa
Kansallispuistot tutuiksi 2x1
Kansallispuistot tutuiksi 2x4
Pimeä metsäseikkailu
Glögihetki kaamosmetsässä
Lauhanvuorelle lumikengillä
Kristiinankaupungin maisemiin
Honkajoen Huidankeitaalle
Siikaisten luontoon
Opastettua retkeä täydentää tarjoilu nuotiopaikalla tai ruokailu retkikohteen lähiravintolassa. Retken yhteydessä voi myös saunoa, kokoustaa tai rentoutua muun ohjelman tahtiin.
| Retket
| Retkikohteet
| Blogi
|
Eteläinen Pohjanmaa tarjoaa hienoja maisemia ja monipuolista luontoa. Luontoa riittää niin tunnin kuin päivänkin retkelle - vuodenajasta riippumatta. Liikkeelle voi lähteä tutustumaan myös seudun lintuihin tai kulttuurimaisemiin. Kansallispuistojen lisäksi kiinnostavia retkimaastoja löytyy esimerkiksi Levanevan, Parran ja Kristiinankaupungin maisemista.
|